Varaston ovessa on semmoinen näppärä automaattinen sulkija.
Sehän tarkoittaa sitä että kun yrität esim pyörää viedä sisään tai ulos, niin oven väliinhän siinä jää.
Siispä ajattelin että automaaginen tuulisalpahan olisi näppärä.
Nettisivuja selailtuani totesin että en rupea maksamaan 20-40€ mokomasta.
Siispä pätkä C-profiilia, pala peltiä ja muutama pultti ja ruuvi.
Tämmöinenhän siitä tuli.
Lattialla ihmeteltävänä.
Ja tässä se on toiminnassaan.
Hyvin pelittää vaikka ei ehkä kaikkein kaunein olekkaan :)
Nyt voi oven jättää helposti auki asentoon.
Kun haluaa sulkea niin nyppäisee vain ketjusta.
On muuten komia tuo vahvikelauta jonka aikoinaan jouduin laittamaan kun ruuvit korkkas pellistä.
Korjausta, remppausta ja tuunausta liittyen kaikkeen mahdolliseen ja vähän myös mahdottomaankin. Tusailuvinkkejä mm. veneilyyn ja kotiin!
torstai 30. toukokuuta 2013
maanantai 20. toukokuuta 2013
Kaide nappuloita
Kaveri pyysi nikkaroimaan muutaman kaidetolpan kiinnikkeen.
Tässä vähän niiden teosta.
Ensin porailin pellistä n55mm lätkiä reikäsahalla.
Kas näin!
Komea prikka tuli.
Seuraavaksi sitten reiät ruuveille ja putkelle, jonka sisään kaidetolppa tulee.
Näin siis.
Kuvassa kiinnitysreiät jo senkattuna että ruuvit uppoaa nätisti.
Sitten vain putken pätkät sahaten.
Tässä osat valmiina.
Alkaa näyttämään jo joltain.
Seuraavaaksi liimasin ne tikillä kasaan.
Alapuolelta kun hitsaa niin ei jää näkyville mitään rumia hitsisaumoja.
Seuraavaksi hiekkapuhallus ja maalaus.
Tässä valmiit nalikat.
Nyt sitten jännitettään että huoliiko kaveri ne.

keskiviikko 8. toukokuuta 2013
Veneen kuomun pesua
Kuomu oli talven jäljiltä jälleen kerran homeessa ja liassa.
Kaikki ketkä kuomuja on pesseet tietävät, että se ei ole kovin palkitsevaa hommaa.
Varsinkin kun saa edellisen omistajan laiskuutta hinkata.
Kuomu on onneksi melko hyväkuntoinen.
Ulkoa lähes uuden veroinen, mutta sisältä pahasti tummunut.
Siispä ei muuta kuin harjaa kouraan ja hommiin.
Ensi pesut onnistuin nakittamaan onneksi emännälle. ;)
Ensin kuomunpuhdistus suihkeella kokeilua.
Pesuaine + juuriharja + painepesuri + emäntä + tunti raatamista = hieman puhtaampi kuomu.
Eli surkeaa ainetta oli.
Seuraavaksi keskustelupalstojen rohkaisemana kokeilin pyykinpesuainetta.
Kippari-lehden testivoittajaa muistaakseni bioluvil.
Värilliselle kuomulle luonnollisesti ei kannata valkaisevia käyttää.
Mutta vaalealle kuomulle sopii toki. Ja on vielä tehokkaampaakin.
Eli nappasin kaapista pyykinpesuainetta ja tein vahvan liuoksen ja aloin hinkkaamaan juuriharjalla.
Heti alkoi likaa irtoamaan! Ulkopuolesta näytti lähtevän kaikki ylimääräinen pois.
Sisäpuolen homeet sensijaan lähtivät vain hiukan.
Arvelinkin näin käyvän ja varauduin siihen star briten homeenpoistoaineella.
Sitä suihkuttelin sisäpintaan vaikuttamaan.
Aika nopeasti alkoikin tapahtumaan! Monin paikoin tummentumat vaalenivat ihan itsestään.
Tästä intoutuneena otin höyrypesurin kouraan ja rupesin sillä puhdistamaan.
Nyt alkoi jo irtoamaan oikeasti likaista vettä kuomusta!
Varmaan jos myrkkyjen ja pesurin kanssa olisi jaksanut riehua tarpeeksi niin olisi tullut todella puhdasta.
Kolmen tunnin jälkeen kuitenkin luovutin.
Kuvassa alhaalla näkyy tummaa vielä.
Siihen sitä lopulta myös jäi hieman.
Nyt kuomu kuivumassa. Seuraavaksi kyllästys.
Siihen sitä lopulta myös jäi hieman.
Nyt kuomu kuivumassa. Seuraavaksi kyllästys.
Kuulemma molemmin puolin kun laittaa niin estää homeen tuloa.
keskiviikko 1. toukokuuta 2013
Emäntäkin tusaa; pirttipöydän maalaushommia
Vanhan pirttipöydän ja tuolien muodonmuutos ulkokäyttöön.
Vaikka puukuvio hienon näköistä onkin, on se kovin työläs hioa ja lakata kunnolla. Siksi ajattelin ryhtyä maalaushommiin.
Maaliksi valitsin Teknos Futura 40 kalustemaalin, joka on tarkoitettu ulko- ja sisäkäyttöön. Väriksi puolikiiltävä valkoinen. Neutraali väri on paras, koska se on ajaton.
Pöytä ja tuolit purettiin osiin, niin työskentely onnistuu parhaiten. Hioin Black & deckerin hiomakoneella vanhat lakat ja suurimmat naarmut pois. Joitakin isoimpia kolhuja pinnoista kittasin. Kunnon puhdistuksen jälkeen sai aloittaa maalauksen.
Kuvassa tuolin jalat, toinen maalattu kertaalleen ja toisessa näkyy hiottu puupinta.
Maalasin osaset kahteen kertaan pensselillä. Pöytä ja tuolit laitettiin kasaan ja maalasin vielä yhden ohuen kerroksen. Sitten ne saivat lämmitetyssä autotallissa kuivua noin viikon ajan ennen kuin siirrettiin ne ulos.
Tyytyväinen olen lopputulokseen, mielestäni vanhan pöydän ei täydellisen naarmuton tarvitse ollakaan, käytön jälkiä saa näkyä.
Hyvin kestivät ensimmäisen vesisateenkin.

Välitusaus vol 3
Ja veneen varustelua..
Uimatason reuna tuli juurikin sellaiselle korkeudelle, että pakoputken tuotteet olisivat pitkin uutta ja komeaa uimatasoa.
Siispä pakokaasut tarvitsi ohjata muualle.
Pari putkimutkaa ja tasoon reikä. Ongelma ratkaistu!
Tässä tyylinäyte.

Välitusaus vol2
Pikku välipalana ankurikettingille aattelin tekasta säilytys kipon.
Löysin onneksi pätkän juuri passelia putkea.
Sehän ei kaivannut muuta kuin kiinnikkeet että saa tasoon kiinni.
Kas näin! valmis kippo.
Löysin onneksi pätkän juuri passelia putkea.
Sehän ei kaivannut muuta kuin kiinnikkeet että saa tasoon kiinni.
Kas näin! valmis kippo.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)